lauantai 7. joulukuuta 2013

HIMMELI

Luvattoman pitkä aika on viimeisestä kirjoituksestani. Syksy on ollut tosi kiireistä aikaa eikä ole tullut kirjoiteltua. Kuvannut olen ja monenmoista asiaa ja työtä on tullut tehtyä  josta en blogissani ole tullut kertoneeksi.

Nyt Joulun ollessa jo monenkin mielessä, haluan tuoda kuvin töitäni joihin olen paneutunut. Osa niistä on jo valmiina ja monet on vielä keskeneräisiä.

HIMMELI
Himmeli on ollut yksi haasteista ja ei millään muotoa pieni sellainen. Kun himmelikurssia vetää ja himmelin saloihin perehtyy syntyy hurjiakin ajatuksia.
Tässä yksi sellainen 3m korkea ja 1m leveä himmeli. Himmeli koristaa työpaikkani pihaa.







Kylätoimikunnan pyynnöstä 
kokosin himmelin joka asennettiin kotikyläni Pajuskylän raitille
15.12.2013.


Tässä himmeli asennettuna koivujen väliin Pajuskylän levähdyspaikalla
 Sinisen tien varrella

Himmeli kynttilävalaistuksessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti